Prosessi
Valintoja-Choices prosessi
”Valintoja-Choices käsittelee elämänvalintoja, elämän erilaisia identiteettejä ja ajan haurastamia muistoja. Kaiken kokemamme suhdetta nykyiseen identiteettiimme sekä tapaamme olla olemassa.
Koreografina olen kiinnostunut esiintyjästä kerroksisena, liikkuvana, hengittävänä ja ääntelevänä olentona. Suunnitellessani liiketehtäviä ammennan
omasta vuosikymmenien työstäni tanssijana ja esiintyjänä. Haluan rakentaa tanssijoille henkilökohtaisen, merkityksellisen ja tanssin syntymistä ruokkivan esiintymiskokemuksen.
Hällän näyttämötilan haluan nähdä ja kokea abstraktina ajan ja olemassaolon alustana, jossa esiintyjien eletty elämä ja nykyhetki kohtaavat muodostaen alati muuttuvia, huokoisia mielenmaisemia. Keskeneräisenä – kuin elämän. Suunnitteluvaiheessa olen kuvitellut näyttämölle yhtäaikaisten soolojen luoman täyteläisen ja tunnistettavan ristivalotuksen ihmisenä olemiseen. Esiintyjät näytetään monesta kulmasta, kaiverretaan esiin ajassa ja tilassa. Liikkuviksi kubistisiksi muotokuviksi, jotka syntyvät yhdessä valon ja äänen kanssa ja ruokkivat yleisön katseen valintoja.
Teos on syntynyt tanssijoiden improvisaatioiden pohjalta. Sen liikemateriaali rakentuu antamieni liiketehtävien, tilallisten rakenteiden ja liikkeitä tarkentavien ohjeiden sekä tanssijoiden oman kehollisen ja liikkeellisen historian tuloksena. Se kiinnittyy esiintyjien muistoihin näyttäen heidät tunnistettavasti ihmisinä, yksilöinä ja toisaalta kehollisina olentoina maailmassa ja kaikessa – arjessa ja elämässä.
Valintoja-Choicesin matka on alkanut yli vuosi ennen ensi-iltaa viiden esitysdemon kautta, joissa lyhyessä ajassa suunniteltiin esitystä muistuttava kokonaisuus. Seuraten senhetkisten mahdollisuuksien luomia uomia. Jokainen esitysdemo on jättänyt myös äänellisen, näyttämökuvallisen tai liikkeellisen jäljen lopulliseen teokseen.
Prosessimuotoinen yhteistyö on rakentunut kuin palapeli. On ollut kiehtovaa seurata pitkään liikkeessä olleiden esityksen palasten vähittäistä loksahtelua paikoilleen ja sitä, kuinka teos on ohjannut itse itseään kutsuen tekijöitä kohti ratkaisuja.”
– Koreografi Anniina Kumpuniemi
Esitysdemot 2020-2021
17.9.2020 Esitysdemo 1, Hällä-näyttämö
Esiintyjät Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi ja Samuli Roininen
Ääni Jonne Nieminen, valo Sari Mayer
8.10.2020 Esitysdemo 2, Hällä-näyttämö
Esiintyjät Suvi Eloranta, Klaara Haapanen ja Samuli Roininen
Ääni Jonne Nieminen, valo Sari Mayer
20.4.2021 Esitysdemo 3, MD:n InstaTV
Esiintyjät Klaara Haapanen ja Samuli Roininen
Ääni Jonne Nieminen, valo Sari Mayer, video Heikki Järvinen
9.6.2021 Esitysdemo 4, Hällä-näyttämö
Esiintyjät Ville Oinonen, Mari Rosendahl ja Minttu Pietilä
Ääni Jonne Nieminen, valo Sari Mayer
21.9.2021 Esitysdemo 5, MD:n InstaTV
Esiintyjä Joel Alalantela
Ääni Jonne Nieminen, valo Elina Nopanen, video Heikki Järvinen
Todella maaginen ja intensiivinen. MD yllättää aina-positiivisesti! Olin ystävättäreni kanssa katsomassa, hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tanssiteatteria livenä, oli aivan hurmaantunut!
-katsoja
Haastava, sillä lavalla tapahtuu niin paljon kerralla. Yksinkertainen äänimaailma helpottaa seuraamista. Intensiivisyys säilyi koko esityksen ajan. Keep on good work.
-katsoja
Ihmeellistä ja nerokasta, sekä tanssijoiden että koreografin ilotulitusta. Omat silmät vilkkuivat ja ärsykevirta oli huikea, välillä jopa haasteellinen…mutta niinhän se on, että elämä on täynnä valintoja! Upeat ammattilaiset, taitavat tanssijat – oli ilo seurata täydellistä kehonhallintaa ja keskittymistä. Ihminen on käsittämätön kokonaisuus ja miten paljon kanavia siitä ulos löytyykään…WOW!
– katsoja
Esitys oli aivan mahtava! Peilasi nykymaailmaa ja ihmisen tuntemuksia siellä todella koskettavasti. Intensiteetti vei mukanaan niin että väliin ei meinannut uskaltaa hengittääkään. Upeat tanssijat koreografioineen, valo-& ääni-suunnittelu, ihan priimaa jokainen osa-alue.
– katsoja
Teoksesta tuli hieman ”liikeähky”, mutta oli myös hienoa nähdä kehojen liikkuvuuden rajattomuus. Ilo nähdä uusia nuoria tanssijoita.
-katsoja