Taiteilijatapaaminen
FULL MOON EFFECT

Tanssiteatteri MD:n syksyn kantaesitys, nykytanssiteos Full Moon Effect, etsii alter egon piilotettua voimaa. Voimaa, jonka olemassaolo saattaa näyttäytyä aivan tiedostamatta. Tämän voiman löytäminen voi olla joko vapauttavaa tai vangitsevaa. Täysikuun aika on nyt tullut.

Torstaina 26.10. klo 16-17 järjestettävässä taiteilijatapaamisessa näet kohtauksen esityksestä, tapaat syksyn ensi-illan taiteellisen työryhmän sekä kuulet ajatuksista ja teemoista teoksen takana.

Mitä nykytanssiteoksen tekemiselle kuuluu kun ensi-iltaan on reilut 3 viikkoa.

Vapaa pääsy! Taiteilijatapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tutustu teokseen.

Koreografia ja ohjaus Joel Alalantela

Äänisuunnittelu Uni Karinko

Pukusuunnittelu Lauri Järvinen

Valosuunnittelu Sari Mayer

Lavastussuunnittelu Elina Nopanen

 

Ääniteknikko Henri Puolitaival

Ennakkokuva Sami Jokisuo

Tanssijat
Suvi Eloranta
Klaara Haapanen
Anniina Kumpuniemi
Samuli Roininen
Mari Rosendahl
Antti-Pekka Pudas

Joel Alalantela on tanssitaiteilija ja koreografi. Alalantela valmistui tanssijaksi Tampereen Konservatoriosta vuonna 2012 ja on toiminut siitä lähtien aktiivisesti taidekentällä nykytanssiteoksista musikaaleihin. Tällä hetkellä hän työskentelee Tanssiteatteri MD:ssä tanssijana ja koreografina. Hän on myös oman Alalantela Companynsa perustaja sekä koreografi.

Full Moon Effect on Alalantelan debyyttikoreografia Tanssiteatteri MD:lle. Teos on päätepiste Alalantelan aikaisempiin välitilaa tutkiviin demoesityksiin, joissa teemaa on tarkasteltu henkisenä olotilana, ajattomana, resilienssissä sekä yhteisöllisyytenä näyttämötaiteessa.

Uni Karinko on Tampereella asuva freelancer-äänisuunnittelija, muusikko ja säveltäjä. Uni on työskennellyt monissa erinäisissä projekteissa itsenäisesti sekä yhteistyössä ympäri Suomen.

Uni suunnittelee äänimaailman Full Moon Effect –teokseen. Unille merkittäviä projekteja ovat olleet aiemmin mm. Alalantela Company teokset Second Floor People, Hearken ja Transitory Status.

Lauri Järvinen on Tamperelainen vaatesuunnittelija. Hän toimii Tamperelaisen vaatemerkin Pispala Clothingin pääsuunnittelijana sekä freelancer puvustajana. Laurin kädenjälkeä on voinut nähdä myös omaa nimeä kantavan LAURIJARVINENSTUDIO:n vaatteissa vuosina 2018-2022.

Lauri on työskennellyt vaatteiden kanssa monissa tehtävissä jo 10 vuoden ajan. Viimeksi hänen töitään on nähty Tanssiteatteri MD:llä Valintoja-Choices esityksessä.

Elina Nopanen on valosuunnittelija ja -teknikko, uutena aluevaltauksenaan myös lavastaja. Hän on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2013, ja työskennellyt teatterin, sirkuksen ja tanssitaiteen parissa.

Full Moon Effect on Elinan toinen lavastustyö. Teoksessa häntä viehättää sen eri osa-alueiden kokoaminen yhteen eläväksi tarinaksi, sekä liikkeen yhtä aikaa hienovarainen ja voimakas vaikutus katsoja-kokijaan.

Sari Mayer työskentelee suunnittelevana valaistusmestarina Tanssiteatteri MD:ssä. Teatterialan opintonsa hän on suorittanut Tampereen taiteen- ja viestinnän oppilaitoksella. Aikaisempi koulutus on media-alalta, sekä vuoden opinnot teatteri-ilmaisulinjalla ja ilmaisukasvatuksen approbatur (Jyväskylän Yliopistossa).

Ura tanssiteatterin valotekniikan parissa alkoi 2002 ja vuosien varrella hän on tehnyt valosuunnitteluja lukuisiin MD:n teoksiin mm.  Hyper/Still (Helena Franzen), Burn Auts (Anna-Elina Lyytikäinen), Triumfi (Ari Numminen),  Secunda Prattica (Mari Rosendahl), Hyppy (Tommi Kitti), Sisaret (Alpo Aaltokoski) sekä Aavevieraat (Samuli Roininen).

© Tanssiteatteri MD 2024