Sisaret

Työryhmä Kuvat Esityksestä sanottua Traileri

Sisaret jatkaa Alpo Aaltokosken liikkeellistä tutkimusmatkaa teemanaan yhdessä kulkeminen. Koskettava teos kuvaa sisarten välistä yhteyttä, joka kestää vahvana läpi elämän, olivat he sitten lähekkäin tai etäällä toisistaan. Virolaisen säveltäjän Arvo Pärtin pianokonsertto Für Alina on vuoropuhelussa tanssin kanssa, luoden Elina Jakowlevan ja Mari Rosendahlin matkalle ajallisen ja tunteikkaan kehyksen. Sisaret on Aaltokosken trilogian viimeinen osa; ensimmäinen osa Together valmistui 2010 ja toinen osa Veljet 2017.

Kuvagalleria

Esityksestä sanottua

Alpo Aaltokosken koreografia Arvo Pärtin musiikkiin Für Alina kertoo musiikin tavoin pelkistyneesti sisarussuhteesta, sen läheisyydestä, etääntymisestä, ristiriidoista – ja rakkaudesta. Kuinka hienon toteutuksen vaativalle teokselle antoivatkaan Elina Jakowleva ja Mari Rosendahl.

– katsojapalaute

sisaruus

Sisaret kulkee hitaasti takaa ristiin, eteen, ympäri. /…/ He kulkevat yhdessä, mutta erikseen. Ottavat kiinni, nousevat yhdessä. Aaltokosken liike on minimalistista ja yksinkertaista. /…/ Yhteistyö on keskittynyttä, vaivatonta ja harmonista.

– Merja Koskiniemi, Aamulehti 28.10.2018

minimalistinen
yhteistyö
harmoninen

Arvo Pärtin musiikki Für Alina on erinomaisesti valittu. Se tukee ja kantaa esityksen ajatusta alusta loppuun. Aaltokoski hallitsee dramatiikan tajun. Se on liikkeellisesti ja tanssillisesti tunteisiin menevää olematta silti yltiöpateettista. Vaikka täytyy myöntää, että vähän minua myös itketti.

– Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat 29.10.2018

dramatiikka
Arvo Pärt

Sisaret on koreografi Alpo Aaltokoski -trilogian viimeinen osa. Sillä ei ole merkitystä, onko kahta aikaisempaa nähnyt, koska teos on valloittava. /…/ Tanssijoina Mari Rosendahl ja Elina Jakowleva ovat kuin tosielämän sisaria. /…/ Tarina ajattomuudessaan on kaunis kuin satu. /…/ Arvo Pärtin kaunis Für Alina -pianoteos kantaa eteerisen kauniina läpi teoksen. Kaunis kuin kukkanen.

– Gekko Paavilainen, Man made lifestyle -blogi

valloittava
kaunis

Työryhmä

Koreografia Alpo Aaltokoski

Valosuunnittelu Sari Mayer

Pukusuunnittelu Marja Uusitalo

Tanssi Elina Jakowleva ja Mari Rosendahl

Musiikki Arvo Pärt: Für Alina

 

 

Ompelija Sarita Vepsäläinen

Ääniteknikko Henri Puolitaival

Kuvat Stefan Bremer ja Harri Hinkka

© Tanssiteatteri MD 2024