Iglu
Iglu vie katsojansa jäiselle seikkailulle, jossa rohkea ja sielukas keisaripingviini Buzika yrittää selviytyä merijäällä Etelämantereella. Buzika ajautuu erilleen pingviiniyhdyskunnasta ja löytää oman paikkansa kelluvalla jäälautalla.
Eräänä päivänä Buzika pelastaa merestä muoviroskaan sotkeutuneen sulavaliikkeisen olennon nimeltään Böbö. Mielikuvitus ja luovuus seuranaan ystävykset kohtaavat ja selättävät isojakin haasteita.
Tarinassa vilahtaa myös pohjoisnavalta uusia asumusseutuja etsimään lähtenyt jääkarhu Paau sekä muita kirjavia meren eläviä.
Seikkailuidensa varrella Buzika ja Böbö tuntevat syvää ystävyyttä, kohtaavat jännittäviä tilanteita, joissa he oppivat voittamaan pelkonsa sekä hyväksymään epätäydellisyyttä ja erilaisuutta.
Teoksen taustalla vaikuttaa ajatus ilmastonmuutoksesta ja uhanalaisten eläinten suojelemisen tärkeydestä. Ekologinen ajattelu on otettu osaksi Iglun lavastusta ja puvustusta hyödyntämällä kierrätysmateriaaleja.
Iglu on myös mukana Tampereen kaupungin Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelmassa syksyllä 2022 ja 2023.
Sujuva ja soljuva liikekielen ja musiikin synteesi. Ajankohtainen aihe, joka tuodaan esille ymmärrettävästi, mutta ei ahdistavasti. Sopii siksi lapsillekin – kuten tarkoitus on.
-katsoja
Hieno, ajankohtainen, ammattitaidolla, kaikilta osin, tehty esitys. Upeaa, että lapsille tehdään korkeatasoista tanssiteatteria. Tämä esitys pitäisi kaikkien nähdä, myös aikuisten.
-katsoja
Taidokas, viehättävä ja visuaalinen.
– katsoja
Esitys oli upea. Musiikki, tanssi ja videotaide muodostivat hienon kokonaisuuden.
– katsoja
Esitys oli todella hieno: sopivan kepeä, mutta kuitenkin voimakkaan yhteiskunnallinen. Myös nuori seuralaiseni tykkäsi paljon!
-katsoja