Rail2Dance-työpajojen paikalliset tanssitaiteilijat ovat valittu

Rail2Dance-työpajojen paikallisiksi tanssitaiteilijoiksi on valittu Linda Kuha ja Camilla Björklund.
Työpajoissa Rail2Dance- hankkeen kansainvälinen taiteilijajoukko sekä paikallinen vahvistus jakavat ideoita esitysinterventioiden kehittämiseen ja luomiseen julkisissa tiloissa. Työskentelyjaksot 29.-30.5. päättyvät päivittäin julkisiin kaupunkitilaesityksiin. Kuha ja Björklund yhdessä ydintaiteilijaryhmän kanssa, matkustavat kesäkuun alussa junalla Vaasaan, jossa työskentely jatkuu paikallisen taiteilijaporukan kanssa.

 

Linda Kuha on kuopiolaislähtöinen, Tampereelle asettunut tanssitaiteilija, joka on työskennellyt tanssin ammattilaiskentällä Suomessa, Belgiassa ja Hollannissa vuodesta 2009. Kuhan taiteellisessa työssä yhdistyvät improvisaatiorakenteen luominen, liikkeen leikillisyys, kerroksellisuus ja taiteellinen tutkimus. Hän on ikuisesti kiinnostunut ihmisistä ja henkilökohtaisten kokemusten yhteiskunnallisuudesta.

Kuha on työskennellyt tanssijana Danscompagnie Lunessa Belgiassa Roberto Olivanin ja Jennifer Regidorin teoksissa sekä vuodesta 2013 lähtien Tanssiteatteri Liikerissä koreografina ja tanssijana. Hän on työskennellyt useissa Pirkanmaan Tanssin Keskuksen osatuottamissa produktioissa, mm. sooloteoksessa Ceci n’est pas moi (2023) ja House-taiteilijana teoksella Enemmän kuin 9kk, joka palkittiin Simpukan Helmi-tunnustuksella 2016.

Camilla Bjöklund on tanssi- ja yhteisötaiteilija sekä tanssipedagogi, joka työskentelee tällä hetkellä Tampereen konservatoriolla nykytanssin opettajana sekä yhteisötaideprojektin ja nykytanssiryhmä Duckstep Companyn parissa.

 

 

 

 

[Artikkelia muokattu 2.5.2023]

Rail2Dance-työpajojen paikallisiksi tanssitaiteilijoiksi pohjanmaalta on valittu Riina Kalmi ja Anthoni Levonsaari.
Vaasassa 2.6. tapahtuva työskentelyjakso päättyy julkiseen kaupunkitilaesitykseen, jonka jälkeen Kalmi ja Levonsaari matkustavat yhdessä ydintaiteilijaryhmän kanssa seuraavana päivänä Uumajaan, jossa työskentely jatkuu paikallisten tanssitoimijoiden kanssa.

Lue lisää taiteilijoista: https://pohjanmaantanssi.fi/2023/05/02/rail2dance-tyopajojen-paikalliset-tanssitaiteilijat-ovat-valittu/

 

Sivun pääkuva © Drago Videmsek | Linda Kuha © Eino Ansio

Lue myös nämä

Kokeile nykytanssia lauantaina 7.11.

Tule kokeilemaan nykytanssia! Lauantaina 7.11. klo 14–15 Hällän Studiossa järjestetään nykytanssin kokeilutunti. Maksuttomassa tilaisuudessa pääset tutustumaan nykytanssiin itse kokeilemalla yleisötyöntekijä Emma Heinosen ohjauksessa. Tunnin aikana rauhoitumme kuuntelemaan omaa kehoa, teemme harjoituksia mielikuvien avulla ja heittäydymme liikkeen vietäviksi. Tunti on suunnattu aikuisille eikä aikaisempaa kokemusta tanssista vaadita. Ilmoittaudu 6.11. mennessä tuotanto(a)tanssiteatterimd.fi. Tanssiteatteri MD järjestää keväällä Syvenny

Osallistu nykytanssin Tähtijahtiin!

Tähtijahti on Tampereella ja Nokialla marraskuussa 4.–28.11.2026 tapahtuva haaste, jonka aikana voi nähdä 10 eri esitystä ja osallistua luontopolulla kulkevaan Polkutanssit-tapahtumaan. Yhteensä tapahtumia on huimat 24. Marraskuuhun kerääntyy historiallisen paljon esityksiä Pirkanmaalla. Yhteistyössä Tanssiteatteri MD, Petri Kekoni Company, Pirkanmaan Tanssin Keskus, Sysäys ry, Ihmeryhmä sekä tanssitaiteilijat Essi Koivula ja Wilma Seppälä avaavat Tähtijahti-haasteen. Tähtijahdissa osallistuja

Hällä-näyttämön lipunmyynti on suljettu 9.-19.10.

Hällä-näyttämön lipunmyynti on suljettuna Pirkanmaan syyslomaviikolla. Lipunmyyntimme palvelee ennen syyslomaa ti-to 6.-8.10. klo 12-16 ja lomaviikon jälkeen jälleen tiistaina 20.10. klo 12-16. Esityksiimme voi ostaa lippuja myös Lippupisteen myyntipisteissä sekä verkkokaupassa. Lippuvarauksen voit jättää meille sähköpostilla liput (a) tanssiteatterimd.fi tai tekstiviestillä/WhatsApp-viestillä p. 050 556 6025.

© Tanssiteatteri MD 2026