Vuoden 2025 ohjelmistoesite on ilmestynyt

Tanssiteatteri MD:n vuoden 2025 ohjelmistoesite on ilmestynyt. Esite on jaossa Tampereen ja Pirkanmaan alueella hyvin varustelluissa kahviloissa, ravintoloissa, kirjastoissa ja kulttuuritiloissa tammikuusta eteenpäin.

Esitteen voi myös napata mukaansa Hällä-näyttämöltä.
Hällä-näyttämö on auki tiistaista torstaihin klo 12.00-16.00 sekä 30-60min ennen esitystä.

Esitteeseen voi tutustua sähköisesti täällä

Lue myös nämä

Virne-Smirk mukana Taidesuunnistuksessa 26.-27.4.

Taidesuunnistuksen aikana Valokuvakeskus Nykyajassa pääsee tutustumaan myös tanssitaiteeseen, sillä paikan päällä nähdään Tanssiteatteri MD:n syksyn ensi-illan Virne-Smirk -teoksen työryhmän harjoituksia. Avoimessa työhuoneessa taiteilijat luonnostelevat omalla vuorollaan liikkeen, lavastuksen, äänen ja kuvan keinoin yhtä teoksen kohtausta. Paikalla työhuoneessa on vuorotellen aina yksi tai kaksi työryhmän jäsentä. Taidesuunnistus Valokuvakeskus Nykyajassa Kauppakatu 14, Tampere La 26.4. klo 11-17

HAKU AUKI | Hällä-näyttämön kesäresidenssi

Hällä-näyttämön kesäresidenssi Tampereella tarjoaa tänä kesänä kolme harjoitustilaresidenssijaksoa. Residenssi sisältää tilan käytön päivittäin klo 10-17 välillä.  Residenssin viimeisenä päivänä toivomme taiteilijoita järjestämään yleisölle avoimen tilaisuuden esim. avoimen harjoituksen, työn suullisen esittelyn, työpajan tmv. Residenssi ei sisällä valo- ja äänitekniikan käyttöä. Residenssijaksot 7.-11.7. ma-pe klo 10-17 näyttämötila 7.-11.7. ma-pe klo 10-17 pieni sali 14.-18.7. ma-pe klo

Poikkeukset lipunmyynnin aukioloaikoihin keväällä 2025

Hällä-näyttämön lipunmyynti palvelee keväällä 2025 tiistaista torstaihin klo 12.00-16.00 sekä tuntia ennen esityksen alkua, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Huomioithan nämä poikkeukset asioidessasi luonamme Vko 18 – olemme suljettuna Vappuaattona torstaina 30.4. Vko 21 – olemme avoinna poikkeuksellisesti ma 19.5. – pe 23.5. klo 12-16 Tanssivirtaa-festivaaliviikon aikana. Viikonloppuisin palvelemme 1h ennen esityksen alkua. Lipunmyynnin kesätauko 29.5.-11.8.2025

© Tanssiteatteri MD 2025