Leikkaukset uhkaavat ajaa alas suomalaisen esittävän taiteen kentän toiminnan

Pirkanmaan ainoa ammattitanssiteatteri Tanssiteatteri MD yhdessä valtakunnallisen Suomen Teatterit ry:n kanssa haluavat herättää päättäjät ja yleisön ymmärtämään, että valtiovarainministeriön kaavailemat leikkaukset uhkaavat suomalaisen esittävän taiteen tulevaisuutta. 

Valtiovarainministeriön 9.8. julkaistu budjettiehdotus esittää, että vakiintuneiden ammattiteattereiden rahoitus vähenisi jopa 13 %, eli suhteessa enemmän kuin monilla muilla aloilla.

Tanssiteatteri MD on pieni toimija, joka työllistää vakinaisesti 9 henkilöä ja produktiokohtaisesti vuosittain noin 50 henkilöä. Pienelle organisaatiolle leikkausten vaikutukset ovat välittömiä. Kustannusten ja palkkojen nousu ovat jo ennen koronaa vaikuttaneet kiihtyvässä määrin toimintaan.

Mikäli suunnitellut leikkaukset toteutuvat, ne tulevat vaikuttamaan suoraan MD:n kykyyn työllistää alan ammattilaisia, kantaesitysten ja muiden tuotantojen määrään, markkinoinnin volyymiin sekä yleisön ostovoimaan.   Suunnitelmat kansainvälistymisestä, henkilöstön lisäämisestä tai kaluston kehittämisestä on unohdettava.  Peräkkäisinä vuosina toteutuvaksi kaavailtujen leikkausten jälkiä korjataan pitkään.

Samaan aikaan toteutettavan lipunmyynnin arvonlisäveron vaikutuksia yleisön käyttäytymiseen muiden ihmisten elämään kohdistuvien leikkausten vaikutusten ohessa ei voida ennustaa. Lippujen hintoja joudutaan nostamaan, mikä tulee vaikuttamaan erityisesti lapsiyleisöjen mahdollisuuksiin osallistua esityksiin. Tanssiteatteri MD:n tarjoamien tanssielämysten merkitys alueen lasten ja nuorten kasvun ja itseilmaisun tukemisessa vaarantuu.

Korona-ajan jälkeen tanssiteatterin taloudellisia puskureita ei ole ehditty kasvattamaan, joten vaikutukset tulevat olemaan välittömiä ja osuvat toiminnan ytimeen. Korona pysäytti tanssiteatterin kiertuetoiminnan pienemmille paikkakunnille lähes kokonaan ja kiertuetulot yhtenä oman tuoton kulmakivistä romahtivat. Laaja-alaisten leikkausten vuoksi kiertue-esitysten tilaajien resurssit pienenevät todennäköisesti entisestään.

Taiteen ja kulttuurin aineeton arvo on tunnistettu. Taidelaitosten toiminnalla on kokoaan laajempia positiivisia taloudellisia vaikutuksia alueensa talouteen, vetovoimaan ja pitovoimaan. Koko maan kattavan taidelaitosten verkoston olemassaolo on merkittävä alueiden elinvoimalle niin palveluiden kuin taidealan työllistymisen näkökulmasta. Esittävän taiteen organisaatiot toimivat valtion ja kuntien avustusten varassa, jotta yleisöillä on mahdollisuus kohtuullisiin lipunhintoihin.

Esittävän taiteen kehitys on vaarassa pysähtyä ja alalla alkaa kamppailu olemassaolosta.  Pahimmillaan leikkausten vaikutuksesta tanssiryhmiä, teattereita ja organisaatioita katoaa kartalta pysyvästi. Vetoamme yhteen ääneen koko esittävän taiteen kentän kanssa päättäjiä tekemään kaikkensa, ettei esittävän taiteen kenttä vaurioidu lopullisesti.

Lue myös nämä

Hällä-näyttämön lipunmyynti on suljettu 9.-19.10.

Hällä-näyttämön lipunmyynti on suljettuna Pirkanmaan syyslomaviikolla. Lipunmyyntimme palvelee ennen syyslomaa ti-to 6.-8.10. klo 12-16 ja lomaviikon jälkeen jälleen tiistaina 20.10. klo 12-16. Esityksiimme voi ostaa lippuja myös Lippupisteen myyntipisteissä sekä verkkokaupassa. Lippuvarauksen voit jättää meille sähköpostilla liput (a) tanssiteatterimd.fi tai tekstiviestillä/WhatsApp-viestillä p. 050 556 6025.

Tampereen päivän lipputarjous 3.10. Tanssiva Muumilaakso -esitykseen

Lauantaina 3.10. juhlistamme Tampereen päivää! Tarjoamme 30 ensimmäiselle varaajalle liput kaksi yhden hinnalla (yht. 25 €) lauantain 3.10. klo 14 Tanssiva Muumilaakso -esitykseen Varaukset liput (a) tanssiteatterimd.fi – mainitse varauksessa ”Tampereen päivä”. Lauantaina 3.10. klo 13.15 ennen Tanssiva Muumilaakso -esitystä järjestetään myös Näkymätön lapsi -lukuhetki, joka sisältyy pääsylipun hintaan. Lisätiedot esityksestä ja lukuhetkestä löydät täältä.

Syvenny nykytanssiin -kurssi

Tule mukaan kolmen lauantain kurssille, jossa pääset tutustumaan nykytanssiin pintaa syvemmältä. Kurssilla harjoitellaan nykytanssin perusteita, tutustutaan oman kehon liikkeeseen, pidetään hauskaa yhdessä ryhmässä sekä käydään katsomassa esityksiä. Kurssilla tanssitaan ohjaajan ohjauksella ja tehdään erilaisia harjoituksia yksin ja ryhmässä. Jokaisessa työpajassa on aikaa keskustelulle ja ajatusten jakamiselle. Kurssilla päästään kokeilemaan myös koreografiaa teoksesta Juhla. Lisäksi viimeisen

© Tanssiteatteri MD 2026