Tässä mä oon - kohti esitystä

Työryhmä Työryhmä Kuvat

Tervetuloa mukaan matkalle! Matkan aikana valmistuu esitys, johon jokainen katsoja vaikuttaa läsnäolollaan.

Tässä mä oon -esityksen matka jatkuu laulaen ja tanssien kohti ensi-iltaa. Jokaisella esityskerralla esitetään osa esitystä, tanssitaan yhdessä sekä piirretään ja jutellaan nähdystä ja kuullusta yleisön kanssa.

Matka alkoi keväästä 2024. Katsojien ikä haarukka on ollut tähän mennessä 8 kuukaudesta kuusivuotiaisiin -ja heidän aikuisiinsa. Yhteisen liikkeen, keskustelun ja piirtämisen muodot muuntuvat yleisöjen mukaan.

Esitystä valmistetaan kohtaus kohtaukselta. Alussa on klassisia lauluja rakkaudesta, liikettä, tunnelmia ja tunteita. Esityksen muoto ja kohderyhmä tarkentuvat saadun palautteen perusteella. Ensi-illan aika on alkuvuodesta 2026, jolloin käsissämme on valmis esitys, puvustus, lavastus, valot ja äänisuunnittelukin.

 

Työryhmä

Koreografia, ohjaus Anniina Kumpuniemi
Laulu, liike, esiintyminen Suvi Eloranta

Valot Sari Mayer
Ääni Henri Puolitaival

Valokuva Heikki Järvinen

Kuvat

© Tanssiteatteri MD 2024